11 Jan
11Jan



Trollheimenin Trekanten on norjalaisten omasta mielestä yksi maan kauneimmista vaellusreiteistä. Eikä syyttä, reitti tarjoaa ylänkönummea, lumisia huippuja ja rehevän jokilaakson kaikki yhdellä kertaa. Kierroksen aikana pääsee vierailemaan kolmessa perinteikkäässä retkeilymajassa – Gjevilvasshyttassa, Jøldalshyttassa ja Trollheimshyttassa - joiden tunnelmassa ja palveluissa tiivistyy kaikki oleellinen norjalaisesta retkeilykulttuurista. Voit lukea lisää norjalaisesta majakulttuurista edellisestä blogikirjoituksestani.

Vaellusreitti sijaitsee noin pari tunnin ajomatkan päässä Trondheimista etelään, alueella, jonka maan matkailupäättäjät ovat ristineet Peikkojen kodiksi, Trollheimeniksi. 

Reittiä lähimpänä on Oppdalin virkeä pikkukaupunki, joka on ollut turistien toivekohde ja 1890-luvulta. Kaupunki tunnetaan ehkä etupäässä laskettelurinteistään, mutta tekemistä riittää myös kesällä. Eikä kulttuurimatkailijaakaan ole täysin unohdettu: kaupungin länsilaidalla on Norjan suurin viikinkiajan hauta-alue Vang, josta on löytynyt yli 900 hautakumpua. Ajo Tukholmasta Oppdallin vie taukoineen on noin 12 tuntia.

Iso kivilatomus, jossa punainen T-kirjain.

Hyvät reittimerkit pitävät kokemattomamkin kulkijan oikealla polulla.

Kolmioreitin vaellus on helpointa aloittaa Gjevillvatnet-järven pohjoisrannalta Gjevilvasshyttalta. Autolla pääsee perille ja parkkipaikka on ihan majan alapuolella. Lomasesongin aikaan se voi olla täynnä. Koska maksaminen hoidetaan automaattisesti norjalaisella Vipps-sovelluksella, pysäköivät ulkomaalaiset (ainakin toistaiseksi) ilmaiseksi. Jos mökin alla oleva parkkipaikka on täynnä, voi auton jättää myös kohtaan, jossa vaellusreitti puikkaa maantielle, noin puoli kilometriä majalta eteenpäin.

Kolmion voi kiertää kummin päin vain, mutta jos haluaa aloittaa varovasti ja säästää sokerit pohjalle, kannattaa kiertää vastapäivään. Se näyttää olevan myös paikallisten suosima suunta.

Majalta on mahdollista tehdä myös 11 kilometriä pitkä päivävaellus 2000 metriä korkealle Blåhøa-vuorelle. Jos kaipaat pientä ylämäkihaastetta ja hienoja maisemia mutta käytettävissäsi on vain yksi päivä, on Blåhøa ehdoton kohde.

Kuvassa pieni tunturijärvi korkeiden tuntereiden keskellä ja etualalla pieni koski.

Tuntureilla on runsaasti pienia puroja ja jokia, joiden vesi on juomakelpoista.

Norjalaisissa vaelluskartoissa etäisyydet on ilmoitettu tunteina, ei kilometreinä. Arvioihin kannattaa suhtautua varovasti. (Niistä lisää tässä kirjoituksessa.) Trekanten-reitin kolmesta sivusta ensimmäinen on kuuden tunnin urakka, toinen reittivalinnasta riippuen viidestä yhdeksään tunnin ja viimeinen, Trollheimshyttalta takaisin Gjevilvasshyttalle, kahdeksan tunnin jotos. Se on nousujen takia verrattain rankka ja onkin mahdollista jakaa kahteen päivään - jos siis kannat mukanasi telttaa. Norjassa on voimassa jokseenkin samanlaiset jokaisenoikeudet kuin Suomessa, joten yöpyä tunturissa voi väliaikaisesti missä vain.

Polulla saattaa tulla vastaan myös vuorijuoksijoita, jotka kiertävät noin 50 kilometrin mittaisen, suomalaiselta vaeltajalta neljä päivää vaativan reitin yhdessä päivässä ilman mitään varusteita. Samoin jotkut väittävät, että reitti soveltuu (ainakin osittain) myös maastopyöräilyyn. Mekin törmäsimme ensimmäisenä päivänä pyöräilijään, mutta hän ei näyttänyt onnelliselta. 

Helmi-huhtikuussa kolmion voi kiertää myös hiihtäen. Tuvat eivät ole auki, mutta majoihin pääsee, jos on lunastanut DNT-avaimen. Siitäkin lisää em. blogissa. Latu noudattelee hieman eri reittiä, esimerkiksi viimeisellä osuudella se kaartaa ylängölle niin, että hiihtäjä välttyy muutamalta kovalta nousuilta.

Trekantenin rauhallinen alku

Vaellusreitti alkaa Gjevilvasshyttanin portin editse menevän pikkutien päästä, kulkee ensin metsäisessä rinteessä länteen ja kääntyy sitten kohti pohjoista Gjørdør-laakson itälaitaa. Polku nousee sivuttain ylös jyrkkää rinnettä. Puut muuttuvat vähitellen vaatimattomammaksi tunturikoivikoksi, kunnes noin 350 metrin nousun jälkeen loppuvat puurajalla kokonaan. Ensimmäinen mukava taukopaikka - pieni puuton aukea - on noin 1000 metrissä. Näkymät Blåhøalle ovat hienot.

Nuori mies nousee rinkka selässä polkua avotunturiin.

Noin tuhannessa metrissä koivut loppuvat. Oikealla pilkistää Blåhøan huippu. 

Aukean jälkeen polku sukeltaa hetkeksi takaisin koivikkoon, mutta sen jälkeen päästään loppupäiväksi upeiden maisemien puuttomalle ylängölle. Loppumatka, noin 15 kilometriä meneekin rattoisasti polkua seuraillen. Matkan varrella on pari nousua, mutta muuten osuus on todella nautinnollista nummiylänköä. Polku erottuu selvästi kivikkoisella nummella ja se on merkitty kivilatomuksiin maalatuilla punaisilla T-logoilla.

Noin yhdeksän tunnin vaelluksen jälkeen saavutaan Jøldalsin kämpälle. Tunnelmallinen kämppä on rakennettu 1907 ja sinne pääsee myös autolla verrattain lähelle. Tuvasta saa norjalaiseen tapaan lämpimän päivällisen ja runsaan aamiaisen, joka on tosin tilattava edellisenä iltana. Samoin, jos haluat eväiden kyytipojaksi termarin täyteen kahvia tai teetä, pitää se jättää tilauksen yhteydessä vastaanottoon.

Puutonta yläköä alarinteen suuntaan. Horisontissa siintävät tuntureiden aurikoiset rinteet ja taivaalla näkyy lyhyt sateenkaaren pätkä.

Aukeita näkymiä ylängöllä riittää. 

Seuraavalla osuudella, kolmion pohjoissivulla, vaeltajaa kiusataan ylettömillä valinnanmahdollisuuksilla: valittavana on kolme täysin erilaista reittiä. Jos haluaa välttää kapuamisen kokonaan, voi seurailla laaksossa virtaavaa Svartåa-jokea seuraavalle majalle. Sadekelillä reitti voi olla mutainen ja liukas, joten vettähylkivät jalkineet ovat tällä osuudella taivaanlahja.

Kuvassa vihreitä tienviittoja, jotka osoittavat reitin suuntaa.

Valittavana on yksi punainen ja kaksi mustaa reittiä.  

Toinen ääripää on kapuaminen 1600 metriin Trollhøtta-vuorelle laakson pohjoislaidalla. Reitti on rankka jopa kevyillä kantamuksilla. Jos kannat mukana telttaa, voi osuuden jakaa kahteen yöpymällä ylängöllä. Ennen kuin päätät yöpymisestä kannattaa idea tarkistaa tuvan isännältä tai emännältä. Näillä on todennäköisesti parhaat tiedot tulevista säistä. Olosuhteet puolentoista kilometrin korkeudella ovat taatusti erilaiset kuin alhaalla laaksossa.

Korkeita tunturin rinteitä. Keskellä häämöttää lumirinteinen tummanpuhuva rinne.

Mount Doom? Ehei, vaan Trollhøtta. Rankin vaellusreitti kulkee aivan korkeimman huipun takaa. Etelänpuoleiselle reitille näkyvä maljan muotoinen seinämä on nimetty leikkisästi Pikkuhelvetiksi (Litlhelvetet). 

Näiden kahden reitin vaativuuksien väliin jää laakson eteläpuoleisen Geithøtta-huipun kautta kulkeva kolmas reitti. Tällä reitillä noustaan “vain” 1300 metriin. Nousu on neljä kilometriä pitkä, verrattain loiva, mutta kiitettävän rankka ponnistus. Vähän ennen huippua osuu koko kierroksen hankalimmat kivikot ja loppupäässä lasketellaan alas liukkaita savipenkkoja pitkin. Näkymät huipulta palkitsevat kuitenkin vaivan ruhtinaallisesti.

Näkymä tunturin laelta alas laaksoon, jossa näkyy kapea järvi.

Gråsjøen-järvi Geithøttan huipulta.
Tunnelmallinen Trollheimshytta on rakennettu ensimmäisen kerran jo 1880-luvulla. Siellä ei ole sähköjä eikä sinne tule tietä, joten kaikki elintarvikkeet kannetaan paikalle. Vastaanottotiskin ledit saavat sähkönsä aurinkopaneeleista ja keittiön kylmiöt aggregaatista.

Majalta voi tehdä päivävaelluksen viereiselle Snota-vuorelle lähes 1700 metriin. Vaellus on erittäin vaativa: noin kymmenen kilometrin edestakaiseen matkaan kuluu arvioilta kahdeksan (norjalaista) tuntia.

Näkymä tunturin kivikkoiselta huipulta, kuvan keskellä vaeltaja rinkan kanssa ja taivaanrannassa korkeita vuoria.

Näkymä Geithøttan huipulta. Tummanpuhuva möhkäle laakson toisella puolella on Snota. 

Kolmion viimeisen, länsisivun tavoiteajaksi on siis merkitty kahdeksan tuntia. Heti alkuun tuvalta lähdettäessä kulkijaa odottaa 800 metrin melkein yhtämittainen nousu. Rankkuutta lisää se, että muutamat osuudet ovat verrattain jyrkkiä. Alku-urakka kannattaa puurtaa maltilla, sillä nousua on edessä myöhemminkin.

Tunturilaakso, jossa näkyy kaksi pientä järveä. Vaelluspolku kulkee niiden välistä kapeaa kannasta.

Nimettömistä järvistä kaksi ensimmäistä. 

Ylängöllä on viiden nimettömän järven helminauha, joiden rantoja polku seurailee. Mukavia taukopaikkoja komeilla näköaloilla on runsaasti. Järviä erottaa toisistaan parin sadan metrin korkuiset jyrkät harjanteet, jotka antavat matkaan mukavaa haastetta. Nämäkin nousut kannattaa ottaa rauhallisesti ja pitää runsaasti taukoja, jotta pääsee ihailemaan selän taakse jääviä maisemia.

Jos jäät ylängölle yöksi, lienevät parhaat telttamaastot toiseksi viimeisen järven pohjoisrannalla.

Pieni tunturijärvi, vesi tumman turkoosia

Viidestä järvestä viimeinen. Vasemmalla olevaa harjannetta pitkin pääsee Blåhøan huipulle.

Viimeinen kolmasosa etapista on sitten leppoista alamäkeä, ensin kivisessä maastossa ja sitten varvikossa kulkevaa polkua pitkin. Matkan varrella saa jälleen upean näkymän Blåhøa-tunturiin, tällä kertaa etelästä. Ennen pitkää alhaalla alkaa välkkyä Gjevillvatnet-järvi. Loppumatka onkin sitten yhtä juhlaa eli helppoa alamäkeä aina reitin päässä odottavalle parkkipaikalle asti.

Kahden tunturin välistä laskee joki ja sen vierellä kulkee alas laaksoon polku.

Tästä alkaa alamäki ja reitin helpoin osuus. 

Kuvan keskellä pienen joen ylittävä silta ja taustalla tummanpuhuva tunturi,

Kerran vielä Blåhøa, tällä kertaa etelästä.

Kuvan keskellä kulkee polku matalien tunturikoivujen keskellä. Taustalla välkehtii kapea järvi.

Loppu eli Gjevillvatnet häämöttää.

Melkein tyhjä parkkipaikka, etualalla loikoilee kolme lammasta.

Lampaat ja ulkomaiset turistit parkkeeraavat ilmaiseksi.  


Kommentit
* Sähköpostia ei julkaista verkkosivulla.