27 Feb
27Feb



Olen ylettömän innostunut parisuhderetkistä, jotka järjestän yhteistyössä perheterapeutti Anne Huolmanin kanssa. Olemme suunnittelleet erilaisia parisuhdeteeman ympärille kietoutuvia opastettuja retkiä.

Anne on kokenut ammattilainen, joka on pitänyt vastaanottoa muun muassa Terveystalossa ja Väestöliitossa sekä tehnyt yhteistyötä erilaisten erityisperheiden ja omaisten järjestöjen kanssa.  

Lue tarkemmin Annen osaamisesta ja ajatuksista terapian ja luonnon yhdistämisestä hänen blogikirjoituksestaan. 


Helppo hengittää

Olen erityisen iloinen tästä yhteistyöstä, koska uskon vahvasti, että ajattelua, herkkyyttä ja luovuutta vaativat tehtävät, niin työ- kuin yksityiselämässäkin, sujuisivat paremmin metsässä. Inspiroiva ja terveellinen metsäympäristö avaa aistit ja uusien ajatusten vastaanottamiseen vaadittavat kanavat. Kun on helppo hengittää, on myös helppo ajatella. Tämän takia olen tarjonnut yrityksille ja järjestöille erilaisia metsässä järjestettäviä suunnittelu- ja fasilitointiretkiä. Olen kirjoittanut tästä samasta teemasta yritykseni liikeideaa avaavassa blogikirjoituksessa. 

Eteläsuomalainen korpi, lappilainen tunturimaisema tai Itä-Suomen vaarat ovat hyödyntämätön sieluntila, jossa uusien ajatusten synnyttäminen käy helpommin kuin koneellisesti ilmastoidussa neuvotteluhuoneessa. Ne ovat kuin tehtyjä merkityksellisten keskustelujen käymiseen.

Itselleni noin kymmenen vuotta sitten käyty erokurssi muodostui käänteentekeväksi kokemukseksi. Kurssi avasi monia parisuhteen solmukohtia ja teki itselleni näkyväksi omia, aika ajoin täysin pökkelöpäisiä tapojani olla puoliso. Olen täysin vakuuttunut, että olen kurssin käytyäni taitavampi kumppani. Lisäksi sain kurssilta läheisiä ystäviä, joiden kanssa keskustelemme näistä teemoista edelleen. 

Tule käymään elämäsi tärkeimmät keskustelut hienoihin maisemiin ja luonnonrauhaan! Retki on takuuvarmasti ikimuistoinen kokemus. 

Kesän 2022 kurssit ovat nyt myynnissä. Jos haluat varata paikan kursseille tai kysyä lisää niiden ohjelmasta, lähetä sähköpostiviesti osoitteeseen mika@railo.net tai soita Mikalle: +358 40 667 1055.


Kommentit
* Sähköpostia ei julkaista verkkosivustolla.