06 Mar
06Mar





Lillehammerin pohjoispuolella, Keski-Norjassa sijaitseva Rondanen kansallispuisto ei maineeltaan ehkä yllä Jotunheimin tai Dovrefjällin tapaisten klassikoiden tasolle, vaikka vaelluselämyksenä se ei jää niistä jälkeen. Yli tuhannessa metrissä sijaitsevat puuttoman tasangot ja korkeuksiin nousevat huiput tyydyttävät varmasti vaativankin vaeltajan.

Kolme syytä lähteä vaeltamaan Rondanen kansallispuistoon:
1. Suomalaisesta luonnosta poikkeavat henkeäsalpaavan avarat tunturimaisemat sekä yli 2000 metriin nousevat huiput
.
2. Viihtyisöt norjalaiset tunturituvat, joista Rondvassbo on erinomainen mallikappale
.
3. Villit tunturipeurat
.

Kuva tunturin huipulta, vasemmalla ihmisen rakentama kivikeko ja taustalla avautuu laaja, puuton ylänkö. Pilvet roikkuvat matalalla tunturien yläpuolella.

Maisemat Storrondenin huipulta.

Rondanen luonto?

Puisto jakautuu kolmeen tunturimassiiviin. Puiston korkeimmat huiput - muun muassa puistolle nimen antanut Rondslottet - sijaitsevat massiiveista keskimmäisessä. Korkeiden tuntureiden keskellä on myös puiston suurin järvi, Rondvatnet, joka nimestää huolimatta on pitkulainen rotkojärvi.

Puisto maastot ovat pääsäätöisesti karuja tai erittäin karuja. Alueen avonummet ovat yli kilometrin kokeudessa ja huiput nousevat yli kahteen tuhanteen metriin. Tuhannen metrin korkeudessa jäkälät, sammaleet ja varvut sekä jokien varsilla tunturikoivu- ja pajupensaat hallitsevat maisemaa. Ylöspäin noustessa kasvillisuus madaltuu ja loppuu tykkänään noin 1500 metrin jälkeen. Liuskegranitiista koostuvat lakialueet ovat äärimmäisen karuja Mordor-maisemia. Jokseenkin ainoa elävä eliö on keltainen karttajäkälä, joka antaa rinteille kellertävän hohteen.

Kuvan keskialalla kahden tunturin välinen laakso ja sen takana kaksi korkeaa huippua.

Kasvillisuus loppuu vähitellen noin 1500 metrin jälkeen. Taustalla 2045 metriä korkea Vinjeronden. 

Kuva tunturin huipulta, jossa liuskekivikasoja ja niiden kyljessä kasvavaa keltaista jäkälää. Keskellä kivi, johon maalattu punainen T-kirjain.

Liuskekivien kyljessä viihtyy vain karttajäkälä. 

Norjassa elävät Euroopan viimeiset villiporot, eli tunturipeurat. Suomestahan tunturipeurakanta on metsästetty ja jalostettu sukupuuttoon ties milloin. Norjassa niitä kuitenkin vielä tapaa, jos onni potkaisee.

Peuralla - tunturi- ja metsäpeuralla - ja ihmiselle on tuhansia vuosia pitkä, yhteinen historia. Peurojen epäillään olevan alkuperäinen syy, jonka takia kivikautiset esi-isämme vaelsivat näille raukoille rajoille. Suomessa metsästäjät saattoivat kaivaa ansakuoppia hiekkaisiin harjuihin peurojen kulkureiteille. Norjan tuntureilla metsästäjät joutuivat rakentamaan kivistä erilaisia aitoja ja ansoja peurojen päänmenoksi. Nykyisin peurat on Norjassa rauhoitettu, mutta tuhansia vuosia jatkuneet huonot kokemukset ovat opettaneet ne erittäin epäluuloisiksi ihmisiä kohtaan.


Entä Rondanen palvelut?

Norjan turistiyhdistyksen (DNT) ylläpitämiä tupia Rondanen kansallispuistossa on yhteensä seitsemän. Yhtä lukuunottamatta ne ovat täyden palvelun tupia ja ne sijaitsevat eri puolilla puistoa aivan rajan tuntumassa. Seitsemäs, Eldåbun tupa, on itsepalvelutupa, johon sisäänpääsyyn tarvitaan Norjan turistiyhdistyksen avain. Avaimia voi lunastaa nimellistä panttia vastaan kymmenistä ja kymmenistä yhdityksen toimipisteistä kautta maan.

Kuvass kapea tunturijärvi, jonka rannalla punainen talorykelmä. Salossa liehuu Norjan lippu.

Rondvassbon maja.

Puiston keskusta on Rondvassbun maja Rondvatnet-järven rannalla. Kaikki polut näyttävät johtavan sinne ja sieltä pääsee mukavasti kaikkiin suuntiin. Tupa on uusi ja erittäin hyvässä kunnossa. Henkilökunta on todella mukavaa. Tuvalta voi kesäaikaan jopa saada venekyydin järven pohjoispäähän, mikä lyhentää kolmen tunnin vaivalloisen vaelluksen 15 minuutin leppoisaan venematkaan.

Lue tarkemmin norjalaisista tuvista blogistani.

Tunturimajan huone, jossa päädyssä ikkuna ja oikealla kerrossängyt neljälle. Puinen kiiltävä lautalattia ja paneloidut seinät.

"Mysigt!", sanois ruottalainen. 

Rondanen reitit?

Reittejä Rondanessa löytyy paljon, yhteensä yli 300 kilometriä. Suuri osa reiteistä sisältää reippaita nousuja, kuten esim Bjørnhollia-tuvan ja Dørålseterin välinen, 11 (norjalaisen) tunnin reitti, joka nousee Högrondenin huipulle 2115 metriin. Suomalaisen vaeltajan ei kannata antaa karttaan merkittyjen tuntien hämätä itseään. Jos on ottanut mukaan teltan, makuupussin ja kuivamuonat, voi tuntimääriin huoleti lisätä vähintään 30 prosenttia, ennen kuin aletaan olla lähellä todellisia kestoja. Pitkät, yli 8 tunnin reitit kannattaakin jakaa kahteen päivään.

Norjalle ominaisia ovat myös huipuille johtavat reitit. 3-4 tunnin nousun vaativat huiput sopivat loistavasti päiväretken tavoitteeksi. Urakkaan kannattaa luonnollisesti ryhtyä vain kirkkaalla säällä. Rondvassbun tuvan lähellä on useita päiväreissuksi soveltuvia yli kaksitonnisia huippuja.

Kuvassa kapea tunturijärvi, jonka keskellä purjehtii kajuutallinen moottorivene.

Kolme tuntia kompurointia kivikkoisessa tunturissa vai 15 minuuttia leppoistelua veneen kannella?

Jos Rondanen kansallispuiston reitit tuntuvat liian vähäisiltä, on niihin helppo lisätä pituutta jatkamalla pohjoisenpuolen Dovren kansallispuistoon. (Dovren puistoa ei pidä sotkea Dovrenfjällin puistoon, joka on vielä hiukan pohjoisemmassa.) Rondanen ja Dovren puistojen läpivaellus on loistava 4-5 päivän vaelluskokemus.

Jos sekään ei riitä, voi tavoitteeksi ottaa 220 kilometrin klassikkoreitin Lillehammerista Trondheimiin. Reitin varrelle sattuu eräät myyttisimmistä norjalaismaisemista, jotka ovat innoittaneet muun muassa Edvard Griegiä säveltämään Peikkojen tanssin ( I Dovregubbens hall), Per Gynt sarjan tunnetuimman teeman.

Kenelle Rondane sopii?

En suosittelisi Rondanea ensimmäisen yliyön retken kohteeksi. Hyvin merkityillä ja tallatuilla poluilla ei sinänsä ole eksymisen vaaraa, mutta on hyvä tietää, miten avotunturissa selviydytään, jos esimerkiksi sää vaihtuu yllättäen. Hyvä suunnistustaito voi tulla tarpeeseen, kun sumu pääsee yllättämään. Peruskunnon on myös oltava kunnossa. Polvien ja keuhkojen on selviydyttävä pitkistä nousuista ja nilkkojen rankasta rakasta.

Mutta toisaalta, joka paikassa shortseissa ja pienellä päivärepulla retkeilevät norjalaiset näyttävät pilkkaavan omalla esimerkillään kaikkia varoituksia. Norjalaisten mielestä kansallispuiston reitit sopivat myös lapsille. (!)

Kuvassa tunturiylänkö ja taustalla tummia rinteitä. Keskellä kuvaa mataa valkoinen pilvenriekale maata pitkin.

Tunturissa sää voi vaihdella yllättäen. 


Miten Rondaneen pääsee?

Rondanen kansallispuistoon tutustuminen on helpointa aloittaa Rondvassbon majalta, puiston lounaisosasta. Sinne pääsee helpoimmin Norjan tärkeintä ja pisintä valtatietä, E6:a, pitkin. Matkaa Oslosta on noin 280 kilometriä. 

Lähin kaupunki on Otta, jonne pääsee Tukholmasta junalla Oslon kautta. Ottasta matka jatkuu bussilla nro 205. Sesonkiaikana vuoroja on 3 kertaa päivässä ja matka maksaa 3-6 euroa. Autolla Ottaan ajaa Tukhomasta noin yhdeksässä tunnissa.

Vaikka tie vie kartan mukaan perille Rondvassbon majalle, on kuusi viimeistä kilometriä käveltävä, sillä tien katkaisee puomi. Puomin luona on iso parkkipaikka, jonne oman auton voi jättää ja joka on myös bussin päätepysäkki. Loppumatka on leppoista kävelyä hiekkatietä pitkin. Jos kävely ei innosta, voi paikalta vuokrata maastopyörän noin 12 eurolla (yhteen suuntaan).

Etualalla kapea hiekkatie joka kiemurtelee kohti taka-alalla näkyviä tuntureita. Sinisellä taivalla valkoisia kumpupilviä.

Rondvassbon maja alkaa jo häämöttää tuntureiden välissä. Taustalla oikealla Storronden (2138m) ja sen takana Vinjeronden (2045m).

Omalla autolla saapuvan kannattaa harkita puiston kiertämistä myös itäkautta: Folldalin ja Muenin välinen valtatie 27 on kuuluisa kauniista maisemistaan. Reitti on yksi Norjan 17:stä erityisen kauniista maisemareitistä (Turistvegene), joista voit lukea lisää täältä.


Kuvassa kapea hiekkatie, jolla kaksi pyöräilijää menossa kohti taka-alan tuntureita.

Huom: Kesällä 2023 tulvat tuhosivat Lillehammerin ja Ottan välisellä radalla Rinkebussa junasillan, jonka korjaamisen arveltiin kestävän useita kuukausia. Juna korvattiin kyllä linja-autoilla, mutta yhteydet kannattaa tarkastaa, jos suunnittelee matkusavansa keskisen Norjan tunturialueelle julkisilla välineillä.

Kommentit
* Sähköpostia ei julkaista verkkosivulla.