Koronaohjeet vaelluksille


03 Jun
03Jun

Pitkässä koronatunnelissa näyttäisi viimein näkyvän hieman valoa. Maan hallitus päätti kesäkuun alusta sallia 50 hengen kokoontumiset ja ilmeisesti joissain tapauksissa sen yli.   

Tämän päätöksen jälkeen metsähallitus ilmoitti avaavansa kansallispuistojen autio- ja varaustupien varaukset.  

Luonto on tarjonnut karanteenin aikana suomalaisille lohtua. Ilahduttavasti suomalaisten kiinnostus luonnossa liikkumiseen on kasvanut huimasti kevään aikana. Luonnossa liikkumisella on tutkitusti runsaasti erilaisia terveysvaikutuksia, kuten stressin lieventyminen ja mielialojen kohentuminen. Liikunta yksinään ei suojaa tai paranna koronalta, mutta nostaa kyllä vastustuskykyä, joka voi lieventää taudin oireita.  

 

Eräretkelle turvallisesti  

Virus merkitsee normaaliin aikaan verrattuna ylimääräistä turvallisuusriskiä myös retkeilyssä.  Vaelluksille laadittavia turvallisuussuunnitelmia on syytä tarkentaa yhdellä ihan uudella riskillä. Jokainen eräopas ja retken järjestäjä joutuu miettimään, miten menetellään, jos joku sairastuu kesken vaelluksen. Erämaassa evakuointi voi olla vaikeaa ja hidasta.    

Virus ei luonnollisestikaan ole hävinnyt mihinkään, siksi hallituksen antamat sosiaalisen etäisyyden normit on syytä pitää voimassa myös vaelluksilla. Tällä hetkellä voin keksiä kaksi mahdollista riskiä, jotka on otettava suunnittelussa huomioon:  

a) ryhmässä on oireeton kantaja, joka tietämättään tartuttaa viruksen toisiin osanottajiin.  

Ratkaisu: riskiä pienennetään pitämällä turvaväli muihin ryhmäläisiin koko viikonlopun ajan.  

b) joku ryhmäläisistä on saanut tartunnan ennen retkeä, esimerkiksi matkalla, ja sairastuu retken aikana.  

Ratkaisu: Kurssin lyhentäminen pienentää sairauden puhkeamisen ja evakuoinnin riskiä. Samoin kurssien pitäminen Etelä-Suomessa lyhentää matkaan lääkäriin. Osanottajat pienentävät sairastumisriskiään noudattamalla normaaleja turvatoimia omassa arjessaan.  


Lyhemmät retket lähemmäs 

Olemme pohdiskelleet näitä kysymyksiä myös parisuhdevaellusten kannalta ja olemme muuttaneet alkuvuoden suunnitelmia. Mikäli tilanne säilyy näin lupaavana, järjestämme kolme parisuhdeteemaista vaellusta syksyn aikana. Katso kurssit Kesä 2020 -sivulta! 

  1. Luovuimme pitkistä, viikon kestävistä vaelluksista ja korvasimme ne lyhyemmillä nelipäiväisillä kursseilla. Samoin päätimme jättää Lapin erämaat tältä kesältä väliin ja suuntaamme Etelä-Suomen viimeisiin erämaihin. Näin mahdolliset sairastuneet on helppo kuljettaa hoitoon.  

  1. Ryhmät pidetään pieninä: maksimissaan 2+18 osallistujaa  

  1. Vaelluksien aikana noudatetaan sosiaalisesta kanssakäymisestä annettuja ohjeita: turvavälit edelleen kaksi metriä ja reissuilla varataan riittävästi käsidesiä mukaan. 

  1. Vaikka kursseilla on todennäköisesti mahdollista yöpyä kämpissä, suosittelemme telttamajoitusta aina kun se on mahdollista. 

  1. Lisäksi on tärkeätä, että kaikki vaellukselle osallistuvat noudattavat turvamääräyksiä omassa arjessaan vähintään kaksi viikkoa ennen vaellusta. 

  2. Mikäli osallistuja saa flunssaoireita vain muutamaa päivää ennen retkeä, kannattaa jäädä kotiin.   

Olemme päättäneet myös joustaa maksuehdoissa. Mikäli osallistuja sairastuu kurssin maksamisen jälkeen koronaan, joustamme palautusehdoista. Ja tietysti osallistumismaksu palautetaan kaikille osallistujille, mikäli hallituksen ohjeistukset tekevät kurssin järjestämisestä mahdotonta.   

Kommentit
* Sähköpostia ei julkaista verkkosivustolla.