Erokurssi

 

Parisuhteen päättyminen synnyttää monille voimakkaita tunteita, kuten hylätyksi tulemisen tunnetta, pelkoa, vihaa tai surua. Tunteiden käsitteleminen osaavan ohjaajan opastuksella ja yhdessä kohtalotovereiden kanssa on parhaimmillaan turvallista ja avartavaa. Hyvässä porukassa eron hyväksyminen ja taakse jättäminen helpottuu.  

Railo Outdoor järjestää yhdessä perheterapeutti Anne Huolmanin kanssa erokursseja suomalaisissa luonnon keskellä. Erokurssin tavoitteena on auttaa osallistujia löytämään elämälleen uusi suunta parisuhteen päättymisen jälkeen. Olennainen osa kurssia ovat erilaiset alustukset ja keskustelut, mutta myös omiin tunteisiin ja voimavaroihin tutustuminen. Kurssi on tutustumismatka erämaan luontoon, mutta myös omaan itseen ja omiin tunteisiin.

Erokurssilta työkaluja selviytymiseen

Parisuhteen päättymisen herättämät vaikeat tunteet muodostuvat usein haasteeksi erosta keskustelemiselle ja asioista sopimiselle. Tämä johtaa pahimmallaan raastavaan vastakkainasetteluun, syyttelyyn ja riitelyyn. Näissä hankalissa tilanteissa on usein vaikeaa erottaa parisuhteen päättyminen ja vanhemmuus. Peilaamme kurssilla erilaisia eroprosesseja ja niihin liittyviä tunteita sekä erosta toipumista.

Erokurssin tärkein anti osallistujille on tunnetyöskentely osana omaa toipumisprosessia sekä yhdessä koetut elämykset luonnossa ja vertaisuuden voima. Kurssilla harjoittelemme tunnistamaan erilaisia tunteita, saamme työkaluja vaikeista tunteista selviämiseen ja opettelemme myötätuntoa ja lempeyttä itseä kohtaan.


Kurssin aikana käymme läpi
• eron aiheuttamaa shokkia, 

• vaikeita tunteita kuten pelkoa, vihaa ja surua, 

• yksinäisyyttä, riittämättömyyden tunnetta 

• vanhasta irti päästämistä, 

• myötätuntoa itseä kohtaan 

• uuden identiteetin rakentamista ja tilanteen hyväksymistä, ja 

• muiden ihmisten kohtaamista. 


Osallistuja saa kurssilta mukaansa tietoa, tukea, työkaluja ja ymmärrystä omasta itsestään, erosta, tunteista ja tulevaisuuden rakentamisesta. Kurssin aikana pohdimme myös luottamuksen uudelleen rakentamista, turvallisia tulevaisuuden tavoitteita ja ylipäätään uutta elämää sekä harjoittelemme myötätuntoa itseä kohtaan. Kurssi antaa eväitä erosta toipumiseen, lempeyteen itseä kohtaan, ja tunnetaitoja loppuelämään.

Ikimuistoinen erokurssi metsän keskellä

Erokurssi on parhaimmillaan intensiivinen matka omiin tunteisiin ja suomalainen luonto tarjoaa upeat olosuhteet tunteiden käsittelyyn. Luonnon helmassa järjestettävä erokurssi tarjoaa tilaa ja rauhaa pohtia ja tunnustella omia tunteita - yksin ja yhdessä ryhmän kanssa. Parhaimmillaan ryhmässä keskustellessa on mahdollista luoda yhteys toisiin ryhmäläisiin, joka kestää myös kurssin jälkeen.

Kurssilla on runsaasti aikaa pysähtyä varjoiseen metsään hengittämään sammaleen tuoksua ja tasaamaan sykettä. Puiden keskellä oleskelu laskee verenpainetta, lieventää ahdistusta ja parantaa kulkijan mielialoja. Nämä vaikutukset yhdistettynä mielenkiintoisten keskustelujen synnyttämiin oivalluksiin tuottavat parhaimmillaan ikimuistoisen kokemuksen. Metsäkävelyiden ja päiväretkien tahti on rauhallinen, eikä osallistuminen edellytä aiempaa vaelluskokemusta.

Kurssille voivat osallistua kaikki, jotka ovat kiinnostuneita tutkimaan ja pohtimaan omaa eroaan, omia tunteitaan ja miettimään elämää eron jälkeen. Eron kulumisesta voi olla lyhyt tai pidempi aika. Ajalla ei ole väliä, oma kiinnostus ja tahto ovat tärkeintä. Myöskään sillä, kuka on ollut suhteesta lähtijä ja suhteessa jätetyksi tullut, ei ole merkitystä. Kurssilla on tarkoitus tutkia omaa eroa, mutta saada myös lisäymmärrystä toisten kurssilaisten kokemuksista.

Kurssilla majoitutaan pääsääntöisesti omissa teltoissa. Yleensä halukkaille on varattu mahdollisuus majoittua sisätiloissa, kansallispuistojen varaustuvassa tai muussa vastaavan tasoisessa mökissä. Kurssilaiset valmistavat itse ruokansa.

Kurssien hinnat vaihtelevat pituuden, ajankohdan ja sijainnin perusteella hieman, mutta viikonlopun kurssin hinta on 450 eurosta ylöspäin. Hinta sisältää kurssiohjauksen ja eräoppaan palvelut ennen kurssia ja sen aikana sekä mökkimajoituksen.

Jos haluat tietää enemmän Annen ajatuksista erokurssin työskentelystä, lue hänen blogikirjoituksensa kurssista ja erosta toipumisesta. Kurssin käytännönjärjestelyistä ja turvallisuudesta vastaa eräopas Mika Railo.

Lisätietoja tämän vuoden erokurssista löydät täältä.

Jos haluat tietää lisää, soita Mikalle numeroon 040 667 1055 tai lähetä sähköpostia mika@railo.net