Fasilitoinnista apu pulmaan

Kun ongelmat eivät ratkea itsestään eivätkä vastaukset löydy viikkopalaverissa, tarvitset fasilitaattoria, joka osaa kaivaa porukasta sen sisäisen viisauden esiin. Fasilitaattori kirkastaa juuri teille oikean ratkaisun ja auttaa valitsemaan risteävistä poluista sen oikean. 

Jotta lopputulos olisi varmasti onnistunut, kannattaa ympäristö valita huolella. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että luonto lisää ihmisten luovuutta. 

Miksi siis jäädä neukkariin kärvistelemään ongelmian kanssa, kun ne voi ratkoa myös luonnon keskellä?

Olen vuosien varrella johdatellut lukuisan määrän erilaisia strategiaprosesseja tavoitteeseen ja johtanut tiimejä uusien ideoiden pariin. 


Mika veti Suomen Ladulle vaikuttamistyön linjausprosessin. Hänen vastuullaan oli prosessin suunnittelu, työpajojen vetäminen ja varsinaisen tekstin editoiminen. Prosessi oli huolella valmisteltu kokonaisuus alusta loppuun. Mika laittoi meidät pohtimaan edunvalvontamme syvintä olemusta ja toimenpiteitä sekä oleellisia sidosryhmiä. Hänen avullaan saimme toteutettua tehokkaasti hyvän suunnitelman.

Eki Karlsson
toiminnanjohtaja
Suomen Latu


Ota yhteyttä, niin suunnitellaan teidän strategiaprosessiinne sopivat työpajat luonnon helmaan. Tai sinne neukkariin, jos niin haluatte.


Lisätiedot:

Mika Railo
Puhelin: 040-667 1055
Sähköposti: mika@railo.net