02 Mar
02Mar


Ero omastsa parista on yksi ihmisen elämän suurista kriiseistä. Suomessa päättyy vuosittain noin 13 000 - 14 000 avioliittoa eroon. Se on reilut 40 prosenttia solmituista ensimmäisistä liitoista. Avioerojen määrä on pysynyt suunnilleen samana vuosittain 1970-luvulta lähtien.

Erojen syyt ovat moninaiset. Se voi tulla toiselle osapuolelle täytenä yllätyksenä ja shokkina tai ero voi olla pitkän aikavälin ja yhteisen pohdinnan tulos. Jos ero ei ole yhteinen päätös, ovat osapuolten erilaiset roolit jätettynä ja lähtijänä hyvin erilaiset. Se vaikeuttaa usein eroon liittyvien asioiden käsittelyä ja sopimista. Osapuolet ajautuvat helposti toinen toisiaan vastaan, negatiiviseen vuorovaikutuskehään ja jatkuvaan riitelyyn. Pahimassa tapauksessa parisuhteeseen ja sen päättymiseen sekä vanhemmuuteen liittyvät tunteet menevät keskenään sekaisin.


Erokurssilla vaelletaan omiin tunteisiin

Erosta toipuminen on yksilöllistä. Useimmille ensimmäiset päivät ja viikot ja kuukaudet ovat tuskaisia, jolloin voi olla myös fyysisiä oireita. Erosta toipumiseen vaikuttaa ratkaisevasti se, miten suhde on päätetty. Tärkeätä olisi päättää suhde toista kunnioittaen ja avoimesti keskustellen, jolloin molemmat osapuolet voivat rakentavasti käsitellä tapahtunutta ja sen herättämiä tunteita. Valitettavasti tämä ei aina ole mahdollista ja usein se vaikeuttaa tai hidastaa erosta selviytymistä.

Tutkimusten mukaan myötätunto itseä kohtaan auttaa toipumaan elämänkriisistä. Myötätunto itseä kohtaan on taito, jota me emme lähtökohtaisesti osaa, mutta jota voimme opetella. Ei ole olemassa yhtä tai oikeaa aikaa toipua suhteen päättymisestä. Joskus se vie vuosia. Myötätunto itseä kohtaan, lempeys, armollisuus omaa kärsimystä eli vaikeita tunteita, ajatuksia ja tuntemuksia kohtaan on yksi tärkeimmistä selviytymisen ja toipumisen keinoista. Siksi se on yksi kurssin keskeisimmistä teemoista. 

Työssäni terapeuttina olen saanut kulkea asiakkaiden rinnalla vaikeissa erotilanteissa ja olen saanut nähdä hienoja toipumisia haastavistakin eroista. Useimmiten hyvä toipuminen tulee asioiden ja tunteiden kohtaamisesta ja käsittelystä sekä kyvystä tuntea tai opetella tuntemaan myötätuntoa itseä kohtaan.

Erosta eteenpäin -kurssin avulla erosta toipumista voi edesauttaa ja löytää uuden suunnan elämälle eron jälkeen. Vaellus on tutustumismatka omaan itseen ja omiin tunteisiin. Matkan aikana mietimme myös tulevaisuuden haaveita ja omia vahvuuksia. Itseymmärryksen lisääntyminen ja tunnetyökalut antavat eväitä loppuelämään. Kurssi tarjoaa voimaa, ymmärrystä ja iloa vertaisuuden kokemisen kautta, kun kulkee yhdessä ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet jotain samankaltaista. Vaelluksella saa kuulla toisten kokemuksia ja läpikäytyjä tunteita. Parhaimmillaan vertaisuuden kokemus voi tuottaa uusia ystävyyksiä. Kurssilla on tarkoitus tutkia omaa eroa, mutta saada myös lisäymmärrystä toisten kurssilaisten kokemuksista. Kurssi antaa eväitä erosta toipumiseen ja loppuelämään.


Erokurssilla luonto ja kokemukset yhdistävät osallistujia

Minulla on vuosien kokemus terapiatyöstä eron kokeneiden asiakkaiden kanssa ja erilaisten kurssien ja ryhmien ohjaamisesta. Kun Mika ehdotti erokurssin pitämistä luonnon keskellä ja vaeltamalla, innostuin heti. Ajattelen, että luonnolla on parantava vaikutus ja vertaistuen voimaa en lakkaa ihmettelemästä. Uskon, että kurssi on intensiivinen matka omiin tunteisiin ja ajatuksiin ja luonto on upea paikka pysähtyä käsittelemään niitä. Se tarjoaa tilaa ja rauhaa pohtia ja tuntea niitä - yksin ja yhdessä ryhmän kanssa.

Ajattelen, että kurssin tärkein anti osallistujille tulee oleman tunnetyöskentely ja itseä kohtaan tunnetun myötätunnon opettelu osana toipumisprosessia. Samoin vertaiskokemusten voima ja yhteiset, luonnossa syntyneet elämykset ovat olennainen osa kurssia.

Tervetuloa kurssille! Mikäli haluat varata paikkasi kurssille tai kysyä lisätietoja, lähetä viesti osoitteeseen mika@railo.net tai soita Mikalle: +358 40 667 1055.

Katso ensi kesän kurssin ajankohta ja tarkemmat tiedot täältä.


Kommentarer
* E-mailadressen publiceras inte på hemsidan.