Överlevnadskurs

Selviytysmistaidot on olennainen osa erätaitoja. Luonnossa retkeillessä eteen voi tulla tilanne, jossa pitää suunnistaa ilman kompassia, tehdä tulet ilman tikkuja tai etsiä silmuja särpimeksi. Kun olet käynyt tämän kurssin, voit laittaa suuhun muutakin kuin sormen.


Jos retkeilijä eksyy, ensimmäinen tehtävä on pysähtyä ja rauhoittua. Säikähtänyt säntäily vain vaikeuttaa etsijöiden tehtävää. Sen jälkeen yritetään paikantaa itsensä ja etsiä reitti takaisin omia jälkiä pitkin.
Mutta jos oikeaa reittiä ei löydäkään eikä repussa satu olemaan tarvittavia varusteita, tulevat selviytymistaidot tarpeeseen.

Sain 30- vuotislahjaksi Mikan vetämän selviytymisviikonlopun. Retki oli nimensä mukaisesti sopivan rankka, mutta ei kuitenkaan murhaavan uuvuttava. Parasta kurssilla oli käytännön vinkit luonnossa selviytymiseen aina leiripaikan valinnasta suunnistamiseen ja vedensuodattimen kyhäämiseen. Kipinävahdissa istuminen ja vedenhaku yöllisessä metsässä oli myös kaupungin valoihin tottuneelle hieno kokemus.


Ilkka Leino
Helsinki
Lue blogista lisää Ilkan ankeasta viikonlopusta.


Jos retkeilijä eksyy, ensimmäinen tehtävä on pysähtyä ja rauhoittua. Säikähtänyt säntäily vain vaikeuttaa etsijöiden tehtävää. Sen jälkeen kannattaa yrittää paikantaa itsensä ja etsiä reitti takaisin omia jälkiä pitkin.  
Mutta jos oikeaa reittiä ei löydy eikä repussa satu olemaan tarvittavia varusteita, tulevat selviytymistaidot tarpeeseen.


Selviytymiskurssilla opitaan suojautumaan luonnon elementeiltä. Ensimmäiseksi on päästävä suojaan sateelta ja tuulelta. Samalla opitaan tunnistamaan hypotermia ja suojautumaan siltä. Kurssilla opetellaan erilaisten suojien rakentamista minimaalisin varustein ja nuotion rakentamista niin, että siitä on muutakin kuin esteettistä iloa.


Selviytymiskurssilla ei herkutella

Kun välttämättömin on tehty, hankitaan seuraavaksi juomavettä. Kurssilla opetellaan tunnistamaan juomakelpoinen vesi ja rakentamaan suodatin.
Sen jälkeen tulee ruoka. Ihminen selviää kolmekin viikkoa ilman ravintoa. Syksyinen metsä ei paljoa tarjoa, mutta siitä vähästäkin voi olla iloa. Kurssien aikana ei syödä muuta kuin mitä luonnosta löytyy. Kasvisravinnon lisäksi kurssilla opetellaan kalastamaan alkeellisella ongella ja vuollaan muinaisonki eli launi.


Ravinnon puute johtaa väistämättä suorituskyvyn laskuun. Se on syytä tunnistaa, jotta voi välttää epärealistiset suunnitelmat ja yritykset. Oman uupumuksen läpikäyminen on välttämätön kokemus, jos haluaa ymmärtää omia selviytymisominaisuuksiaan.


Kursseja on eri pituisia, yhdestä kolmeen yöhön. Jotta harjoittelutilanne olisi riittävän haastava, järjestetään kurssit yleensä loppusyksystä, joskus myös alkukeväällä. Katso tarkemmat tiedot tapahtumasivulta.


Att gå på en grundläggande överlevnadskurs med Mika var väldigt värdefullt. Jag fick lära mig grunderna i hur man hittar bästa plats att ta skydd, hur man bygger ett skydd, och hittar både vatten och något ätbart i vildmarken. Utöver det även hur man ska förbereda sig för kylan inför natten, få upp en eld i en besvärlig tillvaro med mycket fukt och speciellt hur mycket ved man faktiskt behöver för att hålla sig varm över en natt. Mika är mycket kunnig och svarar med stort nöje på eventuella frågor som man har. Detta var en av de roligaste utmaningarna jag gjort på mycket länge. Rekommenderas varmt!
Sami Sinervä
Kimito


Lisätiedot:
Mika Railo
puhelin: 040-667 1055
sähköposti: mika@railo.net